perjantai 11. tammikuuta 2013

Cobbin salaatti

Jennan keittiössä-blogi suorastaan pakotti minut tekemään Cobbin salaattia, josta en ollut ikinä ennen kuullutkaan. Jenna taas oli löytänyt ohjeen Kokataan kotona-blogista. Oli niin herkullisen näköistä, että piti päästä heti seuraavana päivänä sitä valmistamaan. Ainekset olivat muuten samat kuin Jennalla, paitsi että kurkun jätin pois ja jäävuorisalaatin korvasin jääsalaatilla.
Kastikkeen tein Lihapullataivaan ohjeella, paitsi että käytin punaviinietikan sijasta balsamico-etikkaa ja Dijonin sinapin korvasin tavallisella sinapilla.



Salaattiin tuli siis seuraavia aineksia:

jääsalaattia
tomaatteja
avokado
paprikaa
pekonia
kananmunia
grillattua broileria
Aura-juustoa
sitruunan mehua
persiljaa

Kastike taas koostui seuraavista aineksista:

2 valkosipulin kynttä
4 rkl balsamico-etikkaa
mustapippuria
suolaa
2 tl sinappia
n. 1,5 dl oliiviöljyä


Valmista ensin kastike. Murskaa valkosipulinkynnet ja mittaa kaikki ainekset öljyä lukuunottamatta kulhoon. Sekoita hyvin ja valuta öljy sitten hitaasti kapeana nauhana joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Näin kastike pysyy tasaisena ja paksuna eikä öljy erotu pintaan. Tarkista maku (lähinnä suolan määrä) ja laita kastike odottamaan.
Huuhtele ja kuivaa salaattia ja revi sitä laakeaan, matalaan tarjoiluastiaan. Keitä kananmunat melkein koviksi ja karkaise kylmän veden alla, kuori ja lohko ne ja jätä jäähtymään. Ruskista pekoniviipaleita ja valuta ne sitten talouspaperin päällä. Leikkaa pekoni pienemmäksi ja jätä jäähtymään. Kuutioi broilerinliha (tämänkin olisi hyvä olla jäähtynyttä). Kuori avokado ja viipaloi se, valele viipaleet sitruunamehulla. Lohko tomaatit ja paprikat ja silppua persiljaa koristeeksi. Laita kaikki ainekset sektoreittain salaattipedille, joka toiseen sektoriin vihanneksia ja joka toiseen lihaa/munaa. Koristele persiljasilpulla ja tarjoile kastikkeen kanssa.


2 kommenttia:

  1. Hih, saapa nähdä näkyykö tätä salaattia vielä muissakin blogeissa lähiaikoina! ;)

    Ja nyt muuten nolottaa - olin kuvitellut, että jäävuorisalaatti ja jääsalaatti ovat sama asia. En tajua, miten pääsin huomaamaan sen vasta nyt, kyllähän sitä luulisi ulkonäön, saati maun jo jotain kertovan. Hups...

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta todella paljon! Salaatti oli kertakaikkiaan herkullista.
    Näinhän ne reseptit kiertävät blogista toiseen :)
    Salaatteja on niin monta erinimistä, että aina ei voi mitenkään tietää tai muistaa, mikä mikin on, joten ei sinun tarvitse olla ollenkaan nolona! Minäkin ihmettelin pitkään, että mikä ihme se amerikansalaatti on ennen kuin sain kuulla, että se on sama kuin jäävuorisalaatti, hih!:D

    VastaaPoista